Kuvat

Muurimäen torpansopimuksen päättyminen

Osmo Rinta-Tassi ja Marja-Leena Sairanen

Kurikan seurakunnan rippikirjoissa Kohtalan maalla mainitaan vuosina 1758-1787 muurarimestari Juha Sipinpoika (s. 1729) ja hänen vaimonsa Valpuri Heikintytär (s. 1727). Nähtävästi ammattinsa vuoksi Juha sai kutsumanimen Muuri-Juha. Hänen jälkeensä tulivat ilmeisesti vuonna 1788 varsinaisiksi torppareiksi Matti Yrjönpoika (s.1724) ja hänen vaimonsa Susanna Antintytär (s.1724). Rippikirjoihin torpan nimeksi merkittiin 1800-luvun alusta lähtien Muurimäki.

Torppa säilyi saman suvun hallussa sukupolvi sukupolvelta, joten se kulki tavallaan perintönä. Perustajia seurasivat Jaakko Matinpoika (s.1762) ja Susanna Sipintytär (s.1766), Sameli Jaakonpoika (s.1793) ja Beata Antintytär (s.1792) sekä Jaakko Samelinpoika (s.1826) ja hänen vaimonsa Maria Serafia Matintytär (s.1826). Kappalaisen ja myöhemmin kirkkoherran vaihduttua uusi seurakunnan esipappi vahvisti torpansopimuksen ja teki siihen haluamiaan muutoksia. Torpankontrahdin torpparille sälyttämät velvollisuudet kuuluivat papin palkkaetuihin.

Muurimäen torppa sijaitsi myöhemmin Nummenmäeksi kutsutulla paikalla noin 600 metrin etäisyydellä Kohtalasta, kirkkoherran virkatalosta. Se kuului Anttilan, Aution ja Sarbergin tavoin niin sanottuiin rintatorppiin. Sen sijaan Väännemäki, Rajala, Kuusisto, Hyötylä, kaksi Mattilaa ja Niinistö sijaitsivat Kohtalan latvasaralla.

Muurimäki oli kehittynyt 1800-luvun loppuun tultaessa suureksi torpaksi, sillä siinä oli viljelyspinta-alaa 15 hehtaaria ja mahdollisesti sen lisäksi vielä jonkin verran niittyä. Torpassa oli näet vuonna 1898 kaksi hevosta, kuusi lehmää sekä jonkin verran joutokarjaa. Metsästä sai torppari ottaa vain maassa makaavia tai pystyyn kuivaneita puita, mikä oli paikkakunnan torppareita koskeva yleinen sääntö. Torpan rakennuksiin kuului kahden perheen asuttava päärakennus, kaksi ruoka-aittaa, liiteri, kaksi tallia, työkalu- ja vajarakennus, kolme navettaa, kaksi latoa, sauna sekä riihi, jossa oli luuva ja lato. Rakennukset olivat hyvässä kunnossa; asuinrakennusta oli korjattu kaksi vuotta aikaisemmin.

Kuten muillakin pappilan torppareilla Muurimäen taksvärkki oli erityisen raskas. Torpparin oli tehtävä kaksi miestyöpäivää viikossa ja hevospäiviä niin usein kun virkatalon haltija vaati. Lisäksi hänen oli vastattava kolmen muun torpparin kanssa yhdessä pappilan tientekovelvollisuudesta. Yleinen taksvärkki Kurikan torppareilla näihin aikoihin oli 8-10 miestyöpäivää ja joitakin hevospäiviä vuodessa, joskin pappilan torpat olivat keskimääräisesti pitäjän suurimmat.

Torppari Jaakko Samelinpoika Muurimäen (s.1826) torpansopimus lienee vahvistettu kirkkoherra K. J. A. G. Leideniuksen aikana. Koska sitä ei ole toistaiseksi löytynyt, tiedossa ei liioin ole, vahvistettiinko se elinaikaiseksi vai 50 vuodeksi. Kurikan papit näyttävät käyttäneen kumpaakin tapaa. Esimerkiksi kappalainen Fredrik Leidenius vahvisti Joeli Autiolle (s. 1827) 18.3.1867 elinaikaisen sopimuksen. Oli Muurimäen tapauksessa kysymys kummasta sovellutuksesta hyvänsä, hänen jälkeläisensä eivät olisi välttyneet häädöltä.

Kirkkoherra B. I. Söderman astui virkaansa toukokuun 1. päivänä 1898. Vuonna 1892 voimaan astuneen säädöksen mukaan kirkkoherran vaihtuessa tuli pitää kihlakunnankatselmus. Se pidettiin 27.-30.6.1898. Ennen varsinaisen katselmuksen alkamista Söderman esitti, että kihlakunnanoikeus määräisi samassa yhteydessä tontinpaikan tulevaa kappalaisen asuntoa varten. Tähän suostuttiin mutta sillä ehdolla, että katselmuksessa ei muutoin otettaisi kantaa kappalaisen virkataloon. Katselmusmiehet kävivät tämän jälkeen tutustumassa Muurimäen torpan rinteeseen, jota paikkaa kihlakunnanoikeus piti tarkoitukseen sopivana. Seurakunnan valitsemat edustajat Taneli Jyrä ja Salomon Kurikka sekä virkatalolautakunnan edustaja Antti Paavola yhtyivät oikeuden päätökseen.

Katselmuksen kuluessa kruunun edustajana toiminut Kurikan nimismies Albin Caselius totesi, että pappilan kaikki rintatorpat - Muurimäki, Kujanpää, Anttila, Autio ja Sarberg olivat virkatalolle haitaksi. Kujanpää ei itse asiassa kuulunut torppien kategoriaan, vaan oli pinta-alaltaan alle hehtaarin mäkitupa. Tuomiokapitulin edustaja, Kauhajoen kappalainen Eliel Meno yhtyi Caseliuksen lausumaan. Antti Paavola tahtoikin Muurimäen, Anttilan ja Aution torppien poistamista, mutta Sarbergia koskeva päätös voitiin hänen mielestään tehdä myöhemmin. Jyrä ja Kurikka yhtyivät puolestaan Paavolan esitykseen. Katselmusoikeus teki päätöksen kaikkien viiden rintatorpan poistamisesta. Söderman jätti Aution, Anttilan, Kujanpään, Muurimäen ja Sarbergin sopimukset uusimatta. Sen sijaan pappilan muut torpat saivat 12. marraskuuta 50 vuodeksi kirjoitetut sopimukset.

Olisi Södermanin Käsityskyvyn aliarvioimista, jos kuviteltaisiin, ettei hän tiennyt mihin kappalaisen pappilan sijoittaminen hänen esittämäänsä paikkaan Muurimäen torpan osalta johtaisi. Sen sijaan hänen vaikutuksensa muiden rintatorppien siirtoon jää arvattavaksi. Asiakirjat eivät kuitenkaan sälytä kaikkia häätöjä hänen niskoilleen. Söderman ryhtyi järjestelemään sopimuksettomille torpille uutta sijoituspaikkaa. Hän tutkitutti Luomainluhdalla viiden kilometrin päässä sijaitsevan Autionkorpi-nimisen alueen soveltumista uudistorppien perustamiseen. Saatuaan eräiltä ulkopuolisilta asiantuntijoilta myönteisen lausunnon hän teki 17.10.1902 sopimukset 50 vuodeksi Juho Jaakonpoika Muurimäen (s. 1867) ja Iisakki Joelinpoika Aution kanssa Uusimäki ja Autionkorpi -nimisistä uudistorpista. Juho Jaakonpoika siirsi torppansa Södermanin hyväksymänä Emanuel Väännemäelle 26.3.1905. Hän oli edellisenä vuonna hankkinut osuuden Laulajan talosta. Anttilan ja Sarbergin sopimukset raukesivat torpparien kuoltua.

Torppari Jaakko Muurimäki kuoli 23.11.1904. Hänen poikansa Matti Jaakonpoika (s. 1854) ja tämän vaimo Susanna Samelintytär (s. 1862) jatkoivat torppareina Muurimäessä jo ennen isä-Jaakon kuolemaa. Söderman pyysi virkatalolautakunnalta maaliskuussa 1903, että Matti Jaakonpoika Muurimäki saisi asua torpassa vielä yhden vuoden, koska hänellä ei ollut paikkaa mihin mennä. Tämä sallittiin, mutta ei enää saman vuoden syksyllä, jolloin Muurimäki pyysi asumisoikeuden jatkamista. Virkatalolautakunta viittasi viisi vuotta sitten tapahtuneeseen häätöön. Asiakirjat eivät kerro dramatiikasta, jota torpasta luopumiseen liittyi, mutta perimätiedon mukaan lähtö ei ollut ongelmaton.

Matti Jaakonpoika ja Susanna Samelintytär Muurimäki muuttivat joka tapauksessa joulukuun alussa 1904 Kauhajoelle. Yleensä pitäjän torppareiden etua ajaneen Södermanin suhtautuminen häätöihin ei voinut olla suoraviivainen, mitä osoittavat hänen toimensa uusien torpanpaikkojen etsimisessä. Lisäksi Kujanpään mäkituvan asukkaat saivat pitää kappalaisen talon välittömässä läheisyydessä sijainneen asuinpaikkansa aina 1920-luvulle saakka, vaikka virkataloa oli ryhdytty rakentamaan jo edellisen vuosikymmenen lopulla. Aution torppa pysyi niinikään alkusijoillaan oikeuden päätöksestä ja häätöuhkauksista huolimatta. Tässäkin asiassa Södermanilla oli sormensa pelissä, sillä hän oli antanut suullisen luvan asumisen jatkamiseen. Aution pelastukseksi tuli häätökielto ja lopulta vuoden 1918 torpparilaki.