Kuvat

Kun ikävä yllätti joulureisulla

"Isäfaarin juttuja muistellen" - Juho "Jukka" Muurimäki

Rumaahan soon, kun isoo mies ikäväänsä porajaa, pruukas vanaha isäniki sanua. Mutta reisuuste elämäsnänsä kehuu niinki kovan paikan etehen tulluen. Oli kyllä silloon vasta kolomettoistakesäänen kloppuunen, tarkemmin sanuen köyhänä vuonna 1867. Itte Kurikan prouvaasti, jonka rintatorpparin poika isäni oli, kelepuutti torpparinsa nyhtyrin Matti-poijan pappilan mamsellien kuskiksi kaharen viikon kestaalureisulle Lohojalle Etelä-Suomehen.

Soli komiaa menua, ku pappilan silikkimusta oli aisoos. Saatei soli viriä hevoonen ja oikeen mamsellien nimikkoo. Ilimaki rookas olla niin somia, jotta hyvin tarkeni mamsellienki kenata lohonan peräs, kaksien fällyjen välis, koristeena vielä koria rekilyhty. Hyvin tarkeni kuskiki, ku isän isot kirkkopäläsyt oli yllä ja pieksujen päällä vielä äireen kutomat mahatakkusyylingit. Kelepas siinä istua kököttää lohonan korkijan noukan suojas, hollikistun kannella.

Ei trenkänny anturan nenistä jaloon tyyrätä, niinku kotoosta kakularekijä. Vanahee mamselli kyllä tahtoo olla suittis hyvin paljo, se ku tunti tienki. Saatei se ollu sille ensimmäänen etelän reisu. Hevoosia ei ollu palijo kulukeella, mutta käypälääsiä, kaikemmoosia pyyteliöötä oli mosseloonensa. Toiset veti häjyympiänsä sarvikelekalla. Kaltrun äänestä ne kuuli jo kaukaa, jotta pois alta, komeeta tuloo. Tryykäsivät lumipurkuhun, käsipuolesta mukulootansa riepottaan, jottei vain jää hevoosen jalakoohin.

Matka kesti monta voorokautta. Pappilasta pappilahan mentihin ja melekeen kaikis oltihin yötä. Ajettihin paraatiportahijen etehen, johona mamsellit otettihin ruottia solokaten vastahan. Kuskipojan otti vastahan trenkipoika, viisas tallihin hevoosen ja trenkitupahan kuskin. Sielä sai kuskipoika yösijan penkkisängys olokikoltin päällä. Kiertävillä kerijälääsillä näytti olovan pappilaan trenkituvat korttelipaikkoona, niille ku keitettihin jonkimmoosta aamuvelliä, jotta jaksoovat taas lähtijä taipalehelle. Niitä makas laattijalla lanttalauree, mosselo päänaluusena. Se oli surkijaa nähärä ja kuulla, ku äireet yritti mukulootansa nukkumahan. Mukulat poraa, jotta munon näläkä, ja äireet tyrkytti vettä puunaposta ja lohorutti: Älä häjyriepu poraja, näläkä menöö pois kun nukut, aamulla saamma velliä.

Niis yöpymispaikoos se tuli joka ehtoo niin kova ikävä, jotta yöksiantoreisuilla tallin päällä tuli poru väkisinki, aiva äänehensä ja niin syrämmen pohojasta, jotta verekki tuli silimistä aiva oikoosna. Mutta se helepotti, jottoli taas ku uusi ihiminen. Uni vain ei meinannu tulla, niinku kotooses ovensuusängys Samppa-velijen seinällä. Aina oli joku vesikorveella räppäämäs eli ovensaranoota narajuttamas, muisteli isäfaari.

Lohojalla oltihin muutamia voorokausija, jona aikana ei kuskipoika kyyrittäviänsä nähäny. Pääpytinki kunoli niin erillänsä karija- ja palavelusväen rakennuksista. Aika kuluu tallipojan kampraattina, yhtöhöösis askarehis, kunnes sitte yks ehtoo isäntärenki toi ilosanoman, jotta aamulla jouluvierahat lähtöö kotiappäin.

Tulomatkalla yövyttihin samoos pappiloos ja nähtihin samat surkijat ihimiskohtalot, mutta niihin oli jollaki lailla tottunu. Ikäväki oli niin hävinny, jottei trenkänny yhyrenkää tallin kokilla poraata. Räknäsi vain päiviä, koska aukee etehen se tuttu lakeus, jonka keskellä seisoo kotikylän tuttu kirkko.