Kuvat

Katkelmia Väinö Muurimäen muistelmista

Väinö Muurimäki

1910 - 1917

"Täältä tuloo ny valtion virkamies". Näin minulle asian esittivät rakkaat vanhempani Jaakko Aleksanteri Muurimäki (19.03.1880 - 15.10.1958) ja Susanna Kaarle Maununtytär Latvala (06.06.1880 - 14.12.1953).

Koetan tuoda esille kaikki siitä saakka, kun aloin muistaa tapahtumia. Ensimmäinen tapahtuma, joka on jäänyt muistiini oli - uudet kengät. 1913 - 1914 Jyllinkoski Oy alkoi rakentaa sähkömyllyä aivan kotini naapuriksi, rautatieasemaa vastapäätä. Täällä oli kirvesmiehenä Juho Pihlaja. Minulle oli ostettu uudet kengät, mutta en halunnut niitä pitää. Juho Pihlaja kävi kotonani syömässä eväitään ja sanoi kerran: "Ellet sinä pidä niitä saamiasi kenkiä, niin minä vien ne pojalleni Einolle". Tämän jälkeen menin joka päivä veräjälle odottamaan, koska Juho tulee taas syömään eväitään ja kun näin hänen tulevan, juoksin nopeasti panemaan kengät jalkoihini. Heti kun Pihlaja oli mennyt työmaalleen, riisuin kengät jalastani.

Tulkoon mainituksi tapahtuma kun olin äidin sylissä asemalla katsomassa ensimmäisen junan saapumista Kurikan asemalle vuonna 1912. Tätä tapahtumaa en tietenkään muista, mutta äitini on näin kertonut: Vuosina 1915-16 rakennettiin rautatieaseman läheisyyteen ja kotini naapuriksi tossutehdas. Ennen kuin varsinainen tehdasrakennus valmistui, oli siihen lähelle tehty pieni hökkeli, jossa tossumestari teki tossumuotteja. Hökkelin katolta me poikaviikarit hypittiin. Tämä hökkeli oli melkein sillä paikalla, missä myöhemmin oli lasten leikkitupa.

Noin 3,5-vuotiaana minun olisi pitänyt saada hevonen. Sain isältä 5 penniä ja niin minä lähdin Salomolta ostamaan hevosta, mutta Salomon ei myynyt. Olin pahoillani.

Ollessani noin 4,5-vuotias sattui tulipalo. Veljillä oli porstuan vintillä yöpymispaikat ja illalla kynttilä palamassa. Matti-veli oli yksin siellä ja nukahtanut. Kynttilä oli palanut loppuun ja sytyttänyt verhon palamaan. Matti oli herännyt ja tullut kiireesti alas ja huutanut: "Vettä, vettä - tulipalo!" Samaan aikaan äidin veli Juho oli meillä suutaroimassa väelle kenkiä ja kaikki nukkumassa olleet heräsivät. Äiti oli kantanut minut pihalle ja heräsin siihen, kun äiti oli laskenut minut maahan. Onneksi mitään suurempaa vahinkoa ei sattunut.

Suomi kuului tuolloin Venäjän tsaarin valtaan. Kurikan aseman nimi oli kirjoitettu aseman oven päälle venäjän kielellä. Minä tavailin usein poikasena tuota nimeä Kypnka (y=u, p=r ja n=i). Poikasena piti käydä myös ongella. Sattui kerran, että minulla oli onki pienen mättään päällä ja kala näykki. Astuin mättäälle, ja se petti niin, että putosin jokeen. Huusin apua ja ellei rannalla olisi ollut korttipelisakkia, olisin hukkunut. Pelureista Kosti Latvala sukelsi vaatteet päällä jokeen ja pelasti minut. Myös kravustamassa olin poikasena useana kesänä.

Olin 6-vuotias, kun minut pantiin Paavolan mäellä olevaan kiertokouluun, joka muistaakseni kesti kuusi viikkoa. Tätä ennen kiertokoulua piti aivan lähin naapuri Olga Autio kotonaan ja sinne jo noin 4-vuotiaana minunkin oli päästävä, mutta olin tietenkin liian nuori. Kuitenkin äiti pani kehoituksestani laukkuun maitopullon ja työväen kalenterin ja niin koulumatka alkoi. Tämä jäi yksipäiväiseksi. Kiertokoulu jatkui Kankaankylässä. Koulu oli vastapäätä silloista Nuorisoseuran taloa, jossa oli myös laululava. Tällä lavalla me juoksentelimme ja leikimme välitunneilla. Pitkissä pulpeteissa meitä istui väliin kuusikin. Kaikkiaan olin kiertokoulussa neljänä vuotena vuodesta 1916 alkaen.

Kesällä 1917 Venäjän tsaarinvallan ratsuväki tuli Kristiinasta ja piti lepotauon Kurikassa. Ratsuväki hajaantui kylälle keittämään saijua (teetä). Meille kotiin tuli kolme ratsumiestä ja he pyysivät saada keittää saijua. Äiti antoi luvan ja muistan kun he istuivat kokille menevillä rappusilla ja joivat saijuansa. Oli mahtavaa katsella ratsuväkeä kun he lähtivät.

1919 - 1925

Kouluaikana tein talvisin, hyvien hankikelien aikaan nk. Puuluistimia, joissa oli ½-tuumaa paksut anturat. Myin noita luistimia pojille ja tytöille. Luistimilla oli hauska mennä, kun hanki kantoi mukavasti. Tein myös suksia, joita niinikään myin. Kesällä kauppaa tehtiin potkulaudoilla.

Sanotaan, ettei paimenpojan ole hyvä olla, vaikka voita olis askis. Kotona oli 3 lehmää ja vasikka ja näitä jouduin paimentamaan maantien varressa. Ei silloin ollut autot kiusana. Lehmiä makuutin vanhojen kirkkotallien edustalla, joita oli kuusi tai seitsemän sekä kirkkotupa. Näissä hommissa kului kouluajan kesät.

Myöhemmin 1919 ilmaantui kovakumminen kuorma-auto, jonka omistivat Iisakki Ala-Kurikka ja Iisakki Kuivanen. Heti pian ilmaantui henkilöauto miljonääri Juho Korpelalle. Iltaisin kun kokoonnuttiin asemalle "junaa päästämään" ja tuo kuorma-auto oli siellä, niin me pojat ympäröimme auton niin, että piti prissata kuin kärpääsiä, ennen kuin autolla pääsi lähtemään. Tarkasti seurattiin, mitä piti tehdä auton liikkeelle saamiseksi.

Muitakin kotoaskareita oli. Jouduin pitämään huolen, että loukossa ja uuden kodin laatikossa oli pienistetyt puut ja navetassa vettä. Askarteluihini kuului niinikään keiton vieminen Ajokalutehtaalle, jossa isäni oli puupuolella työnjohtajana ja veljet työssä. Myöhemmin minäkin jäin ruuan viennin jälkeen reikimään kiekkoja porakoneella.

Tuli vuosi 1920, jolloin elokuun 20 päivänä alkoi kansakoulu Kankaankylässä. Koulu (rakennettu 1882) on vieläkin pystyssä, mutta ei siellä enää ole opetusta. Neljän vuoden kuluttua eli toukokuun viimeisenä päivänä 1924 saatiin päästötodistukset ja meidät valokuvattiin. Koulumatkani oli noin kilometrin mittainen. Kaksi oppilasta oli vuorollaan järjestäjänä. Luokan lämmittäminen, puiden haku ja pilkkominen kuuluivat järjestäjän tehtäviin. Koko luokka osallistui kuitenkin puiden pienimiseen. Minä olin koko koulun järjestäjänä Toivo Rinta-Paavolan kanssa. Opettaja Lauttajärvi antoi meille tehtäväksi käsityökalujen kunnostuksen ja tahkoaminen oli tietenkin osa tuosta työstä. Kouluaikanani syntymäkotini purettiin ja rakennettiin uusi n. 10 metriä ylemmäs. Uuden kotini urakoi Iisakki Rajala ja Sameli Harju. Joka päivä piti timpureille hakea Laulajan kaupasta Rajalalle loota Fenniaa ja Harjulle mieto Kara. Syntymäkodista otettiin valokuva ennen purkamista. Valokuvassa, joka on suurennettuna ja raameihin pantuna isä on hevosen kanssa, äiti, Salli-sisko ja veljet Matti ja Yrjö. Jussi oli tuolloin sotaväessä ja minä siinä sahelen jotain. Kuvassa on myös Rajala ja Harju. Kesäkuu asuttiin puorissa eli nk. vilja-aitassa. Uuteen kotiin ei tehty takkamuuria, jota suuresti kaipasin, koska sen loisteessa oli mukava lämmitellä. Vielä tulkoon mainituksi kouluajalta, että isäni oli koulun taloudenhoitaja ja jouduin usein tuomaan isälle opettajan antamia asioita.

Poikasena tehtiin toisille nk. klisuja. Kerran kilpailtiin, kuka hyppää molempien ratakiskojen yli. Oli jäätikkökeli ja minä pääsin juuri ja juuri yli ja kaaduin selälleni ja löin pääni ratakiskoon. Päälaesta tuli verta ja kuhmunkin siitä sain.

Vuonna 1922 sain joulupukilta rauta-anturaisen polkukelkan. Silloin oli Ajokalutehtaalla ryhdytty valmistamaan sanottuja kelkkoja. Tietenkin minun piti lähteä kirkkoahteisiin kokeilemaan laskettelua. Sattui niin, että tullessani pappilasta päin, lykäten kelkkaa vastamäkeen, niin kirkkotuvan kohdalle tultuani, sen ulko-ovet aukenivat. Oli hienoinen tuuli, joka liikutteli ovia ja sisäpuolelta asetettu pönkä oli lyhyenläntä. Tuulen heiluttaessa ovia, pönkä kaatui ja ovet aukenivat. Ulko-ovista oli yksi peilinpuolisko pois, josta käsin pönkä asetettiin. En yhtään pelännyt, sillä olin tästä tietoinen, koska joka päivä kesällä paimenessa ollessa makuutin lehmiä kirkkotuvan edustalla.

Kansakoulun jälkeen perustin nk. poikakaartin, jossa oli 32 poikaa eri puolilta kuntaa. Harjoitukset oli joka sunnuntai. Kansakoulun aikana rakensin kotini ulkorakennuksien taakse 4x2,5 metriä kokoisen talon, jota käytettiin ns. kasarmina. Rakennuksessa oli ikkunat ja peiliovet. Talossa kokoonnuttiin myös harjoittelemaan tupakanpolttoa. Kunkin oli vuorollaan ostettava Forttia aski, jota sitten joukolla poltettiin. Kaikista tuli ajanmittaan tupakkamiehiä ja minusta vain sunnuntaitupakoitsija ja sekin tapa loppui sodan päätyttyä. Kaartista on olemassa oma päiväkirjansa.

Edellä mainitun kasarmin rakentamisesta on vielä mainittava, että samalle alueelle rakensin putkan niskoittelevia varten. Ainoaksi rangaistuksi jäi Matti Helander. Armeija kun oli, niin pitihän sillä olla autokin. Tein puupyöräisen auton, jossa ohjaus toimi samalla raidetankojärjestelmällä kuin oikeissakin autoissa. Tällä autolla lasketeltiin kirkkoahteissa. Meillä oli pahvista tehdyt hatut ja nauha leuan alla, jotta se pysyi päässä. Laulajan kauppias oli usein tekemässä kunniaa, kun menimme kaupan ohi. Rakentamani kasarmi oli myöhemmin Matti-veljellä navettana.

1925 rakensin 12 metriä korkean kolmejalkaisen tornin kotoni kedolle. Siihen oli tarkoitus panna tuulimylly. Eräänä päivänä tuli raju myrsky, joka kaatoi rakentamani tornin.

Katkelma Väinö Muurimäen omakohtaisista muistelmista.